Costa del Sol eli Espanjan Aurinkorannikko on ollut jo vuosien ajan eräs suomalaisten suosikkilomakohde. Costa del Sol itsessään on kymmenien kilometrien pituinen rannikko, jossa on useita erillisiä lomakohteita ja lomakaupunkeja. Costa del Solin tärkeintä antia ovat upeat kullankeltaiset hiekkarannat ja leppoisa ilmasto, mutta siellä on myös paljon nähtävää ja koettavaa. Costa del Sol on saanut nimensä siitä, että siellä on lähes aina aurinkoista.
Costa del Solilla on huippuluokan harrastusmahdollisuudet. Golf on ehdottomasti alueen ykköslaji ja Aurinkorannikolta löytyy golfkenttiä moneen makuun. Loistavan ilmaston vuoksi monia urheilulajeja voi harrastaa Costa del Solilla myös talvisin, minkä takia useat suomalaisetkin huippujoukkueet ja huippu-urheilijat harjoittelevat silloin siellä. Sanomattakin on selvää, että vesiurheilumahdollisuudet ovat alueella huippuluokkaa. Sierra Nevadan talviurheilukeskuksessa voi myös harrastaa talviurheilulajeja pitkälle kevääseen saakka, jos haluaa.
Ruoalla herkuttelu ja paikalliset viinit kuuluvat ehdottomasti Costa del Solin lomaan, sillä andalusialaisen keittiön antimet ovat niin herkullisia. Illallista nautitaan pitkän kaavan mukaan ja ravintolat ovat monipuolisia. Vierailu jossakin tapas paikassa ja pienillä annoksilla herkuttelu, on myös ehdottomasti osa Costa del Solin lomaa. Kun poistuu hieman suosituimpien turistialueiden ulkopuolelle, niin ruokalistojen hinnat laskevat entisestään ja aito espanjalainen elämänmeno tulee paremmin esiin.
Costa del Solin suosittuja lomakohteita ovat:
Malaga,
Torremolinos,
Fuengirola,
Benalmadena ja
Marbella.
Miten Suomesta Costa del Solille?
Costa del Solille pääsee lentämällä Suomesta noin neljässä tunnissa. Kätevimmin ja edullisimmin matka onnistuu pakettimatkalla. Katso Costa del Solin matkoja tästä:
Lomamatkojen kohteet Costa Del Solilla
Air Finland Holidaysin äkkilähdöt
Marbella - rikkaiden ja kauniiden lomakohde
Marbella on ehdottomasti koko Espanjan aurinkorannikon tyylikkäin lomakohde. Marbella on todella hienostunut ja huomiota herättävän siisti lomakohde. Marbellassa voi helposti tuntea itsensä rikkaaksi ja kauniiksi, vaikka olisikin aivan tavallinen lomailija.
Marbellassa on ihania kävelykatuja, kauniita istutuksia, hyvin hoidettuja puistoja, upea vaaleahiekkainen ranta, loistelias huvivenesatama ja hyvät ostosmahdollisuudet. Marbellassa yhdistyy rantaloma sekä kaupunkiloma ja siellä on helppo liikkua paikasta toiseen. Marbellan ravintolat ovat tyylikkäitä ja niissä voi syödä huolella valmistettua espanjalaista ruokaa. Sivukujilta löytyy myös perinteisiä tapas & viinipaikkoja, joiden hintataso on paljon edullisempi kuin hienojen ravintoloiden.
Lue lisää: Marbella
Torremolinos - Costa del Solin vilkkain yöelämä
Torremolinos on yksi suosituimmista lomakohteista Costa del Solilla. Sillä on paljon tarjottavaa matkailijoille, sillä Torremolinoksessa on upeat hiekkarannat, loistava yöelämä ja paljon näkemistä sekä tekemistä. Torremolinos on suosittu lomakohde aivan kaikenikäisten matkailijoiden keskuudessa. Siellä viihtyvät niin lapsiperheet, pariskunnat, ystäväporukat, yksinäiset kuin varttuneemmatkin lomailijat.
Lue lisää: Torremolinos
Fuengirola - suomalaisten suosikkikohde Costa del Solilla
Fuengirola on suomalaisten suosikkikohde Costa del Solilla jo vuosien takaa. Fuengirola on kuin auringonpalvojien ja elämästä nautiskelevien ihmisten paratiisi. Sinne on lyhyt lentomatka Suomesta ja sieltä löytyy, kaikki mitä etelänlomalta voi toivoa. Siellä on upea noin seitsemän kilometriä pitkä rantakatu, jonka toisella puolella levittäytyy kullankeltainen ranta ja sininen meri ja taas toisella puolella on ravintoloita, huvituksia ja baareja. Illan pimetessä ihmiset kerääntyvät rantakadulle nauttimaan lämpöisestä illasta ja hyvästä ruoasta ja mukavasta tunnelmasta.
Fuengirola on Costa del Solin suomalaisin kaupunki ja siellä talvehtii vuosittain useita tuhansia suomalaisia. Siellä on suomalaisia ravintoloita ja nykyään jo suomalainen ostoskeskuskin. Se on siis erittäin helppo lomakohde ihmisille, jotka eivät osaa puhua englantia tai espanjaa. Fuengirolassa ilmestyy myös suomalainen kaupunkilehti nimeltään Uusi Fuengirola ja siitä saa paljon vinkkejä siitä, että mitä mitä Fuengirolassa milloinkin tapahtuu.
Lue lisää: Fuengirola
Benalmadena on lomakohde, joka sijaitsee Fuengirolan ja Torremolinosin välissä. Benalmadena koostuu kolmesta eri osasta: Benalmadena Costasta, Benalmadena Pueblosta ja Arroyo de la Mielin kylästä. Benalmadenan on sanottu olevan Costa del Solin kaunein paikka ja siellä on paljon näkemistä kaikille perheenjäsenille. Varsinkin lapsiperheille Benalmadena soveltuu hyvin kokonsa puolesta. Se on nimittäin tarpeeksi pieni, jotta siellä on helppo liikkua lasten kanssa.
Lue lisää: Benalmadena
Malaga sijaitsee etelä-Espanjassa Andalucian maakunnassa. Se on monelle vielä tuntematon matkakohde, sen kautta on ehkä reissattu Torremolinokseen, Fuengirolaan tai Marbellaan, mutta kaupungissa itsessään ei välttämättä ole vietetty lomaa. Malaga on tutustumisen arvoinen monipuolinen kaupunki.
Malagassa on ihana andalucialainen ruokakulttuuri. Ruoat ovat maistuvia, erityisesti paella on täällä paikan päällä on maistamisen arvoista. Tapakset ovat myös todella taidokkaasti tehtyjä, ja niitä on ilo maistella. Sekä kylminä että kuumina. Palan painikkeena maistuu lasillinen paikallista sherryä. Palvelu on todella ystävällistä Malagassa ja tarjoilijat ovat siellä erittäin arvostettu ammattikunta. Se näkyy heidän palveluhalukkuudessaan.
Malagassa on erittäin hyvät ostosmahdollisuudet ja hintataso on melko edullinen. Siellä voi tehdä suuria löytöjä ja löytää ainutlaatuisia tuotteita. Keskuskadulla olevissa outlet-myymälöissä kannattaa vierailla. Tarjolla toki on myös kansainvälisiä merkkiliikkeitä ja tuttuja asioita. Keskustassa on paljon pieniä ihania putiikkeja.
Jos haluaa uida meressä, voi reissata vieressä olevan Benalmadenan uimarannoille. Tai mennä vaikka Nerjaan, joka on ihana aitoespanjalainen pikkukaupunki ja siellä on ihanat rannat. Malagasta on todella hyvät yhteydet kaikkialla